Tässä blogissa kerron ruosta ja oppimista toisena vuonna Lieksaan Ammattiopistossa.
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Toppi
Mun toppi aloittanut Partalanmäen palvelukotissa. Kaikki oli hyvä mutta yksi asia oli tosi huono-tarvitaan mennä joka aamulla 7 km paikkaan ja 7 takaisin. Tarvitaan herätä klo 5 ja mennä niin pitkä tie. Naiset, joka työskentelevät siellä ovat hyvät, ystävällinen. Valitettavasti minä olin töissä vain kolme päivää, sitten mulle tarvitaan lahtea. Loman jälkeen mulla oli harjoittelu Perhekokkista, mutta en voinut mennä koska olin sairaan koko viikko. Sitten oli toppi Rauhalassa. Maanantaina mennyt Kuhmonkadun pieni kouluun, torstaina missä on Lukio auttanut palvelulinjassa ja tiistaina olin myös kuhmonkadussa. Keskiviikkona ja perjantaina en voinut mennä, valitettavasti. Ja viimeinen toppiviikko oli rantalassa. Tosi mukava paikka. Kivat kolme naiset, lapset joka tulevat syödä ja erilainen työ. Mun mielestäsi se oli paras paikka. Auttanut valmistella lounas, olin pesukoneella ja palvelulinjassa, siivosin aina ja kaikkialla ja kiva että aina oli jokin työ ja en istunut ilman asia.
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Luonas 2.0
Kaupungin juhla
23.09 Meillä oli Kaupungin juhla ilta. Tulivat ihmiset, että tekivät jotakin paljon hyviä kaupungille. Ensin oli jokin esitys, sitten ihmiset palkittiin, antoivat kukat ja paperit ja sitten he menevät syömän, missä me odotimme heidät.
Palvelimme heidät ja kaikki oli hyvin, jokainen tiedää mitä tehdä. Olin Juulian kanssa parissa ja kaikki mennyt hyvin. Juhla aloittanyt klo 19.00 ja kaikki menevät pois vain klo 21-22.00. Oli omena-kurpitsä keitto alkuruaksi, risotto ja liha pääruaksi ja panna cotta kun jälkiruoka. Kaikki oli helppo mutta kaikkien jalkeen ymmärasit että olet tosi väsynyt. Sitten me söimme, oli ihana ruoka, kolmoset valmitelevat kaikki hyvin, kiitos heille. Menimme kotiin vain klo 23-23.30. Mutta oli mukava ja mielenkiintoinen ilta.
keskiviikko 16. syyskuuta 2015
Lounas
Tänään valmistimme lounas vain itselle. Meila oli pieni ravintola. Oli alkuruoka, kyrpitsä-omena keitto, pääruoka oli kala ja perunamussi ja vihanekset, jälkiruoka oli "Panna cotta". Mä olin Juulian kanssa ja me teimme vihanekset, sämpylät ja sitruuna kastike. Ensin valmistimme vihannekset: otimme punajuuri, punasipuli, palsternakka, lanttu, porkkana ja inkiväri. Kaikki piti pestä ja leikata sama kokossa. Sitten sekoittaa kaikki kanelin ja mustapippirin kanssa ja uuniin. Sitten teimme sitruunakastike. Ensin sulaa voi ja laittaa vehnäjauho. Sitten vettä, sitsuunamehu ja kasvisliemi. Tosi hyvä! Myös teimme tavallinen sämpulät, mutta emme laitanyt maitoa ja otimme puuro. Sitten me söimme hajoitusravintolassa.
torstai 3. syyskuuta 2015
Uppopaistaminen 2
Tänän valmistimme "Fish and chips". Oli tooosi maukas. Myös valmistimme kakku loppun. Koristelimme, otimme tumma suklata ja voita ja sulatettu ja laitimme se kakkun palle. Kolme vikkoa meni ja onneliseski se on valmis. (: Teimme patokia juuston ja valkosipulin kanssa. Ei ole suola patonkissa mutta oli ihana ruoka. Valmistimme myös juusto-kasvis pirakka. Tosi helppo: kanamunat, margariini, vehnäjaujoa, vetta. Sekoitta kaikki ja pohja on valmis. Täyte on myös helppo: leikataa paprika, sipuli, ja jotain mitä haluat. Me laitimme salattijuusto ja kerma kanamunan kanssa ja juusto palle.
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Uppopaistaminen
Tänään oli pitkä päivä. Aloitamme uppopaistamisesta.
Mulle ja minun kaverille piti valmistaa "fish and chips" Ensin piti kuoritta perunaa ja pesta, leikata suikaleiksi ja sitten kuivattu. Myös kala saman teknologia kun perina mutta valmistimme myös taikina mihin laitamme kala ja sitten uppopaista. Valitettavasti paistinpannu oli varatty ja emme päättynyt se lopun mutta me valmistimme appelsiini kakku loppun ja autimme tyttöille lihapirakoita.
Kerro työturvallisuudesta uppopaistettaessa.-
Öljyä tai rasvaa ei saa päästää ylikuumenemaan, sillä se syttyy palamaan. Veden kaataminen kuumaan rasvaan on vaarallista, koska äkisti kiehahtava vesi saa rasvan roiskumaan. Siksi rasvapalon sammuttaminen virheellisesti vedellä on erittäin vaarallista ja johtaa vain palon leviämiseen[1].
Käytettäessä öljyä tai rasvaa ruoanlaitossa täytyykin muistaa huolellinen valvonta ja varautua mahdollisiin tapaturmatilanteisiin.
Mikä on sopiva öljyn lämpötila friteeratessa?-
Öljyn lämpötila on tyypillisesti 175–190 °C

torstai 27. elokuuta 2015
Glutenitoon ruoka
Tänään kaikilla oli erilaiset tehtäviä, joku teki jotain kasvis ruoka, mutta kaikki ruoat oli glutenitoon. Mulla oli jauheliha valmistaminen. Oli tavallinen ja helppo resepti. Sekoittaa jauheliha mausteet kanssa, fressatta sipuli, sekoittaa kaikki kanamunat ja mitä gluteenitoon hiutaleet. Paistaa uunin. Minä pitänyt tämän resepti. Mä laittanut mustapippri ja kävi tosi herkullinen.
Myös minun ystäviä tekivät esimmerkiksi kasvis pihvit ja yksi teki puunajuurijauheliha pihvit. Kiinnostava tehtävän tänään oli.
Sitten valmistan loppuun jonkun kakku, eilen teimme pohja ja täyte. Tänään oli pitää vail koristella. Suljemme valkoinen ja tumma suklaat. Ensin katamme valkoinen ja sitten tumma suklaa. Ihan hyvä.

torstai 20. elokuuta 2015
Kastiketta
Tänään oli paljon töitä: esimerkiksi aamulla valmistimme kastikkeita. Ensin oli Bechamelkastike(valkoinen peruskastike). Se on helppo ja maukas resepti:
Ensin pitää sulata rasva ja sekoita vehnäjauhot rasvan kanssa. Ei saa antaa vehnäjauholle menee ruskista. Sitten Anna seoksen jäähtyä. Lisämme puoli maitoa ja sekoittamme sitten kaadatte vielä puoli maitoa. Lisämme mausteet ja laittamme juustoraastetta.
Sitten toinen resepti:
- 1 L liha-, kala,- kasvis,- tai kanalientä
- 0,06 kg vehnäjauhoja
- suola
Lisää saoste höyryävän nesteen sekaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Käytä siivilää apuna saosteen lisäämisessä, jottei kastikkeeseen tule vehnäjauhoppakkuja.
Ja lopuksi hyvä ja mielenkiintoinen ruskea kastike resepti:
- 1 rkl voita
- 2 rkl jauhoja
- 3½ dl lihalientä
- ½ dl kermaa
- suola ja pippuri
Lisää kerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää pari tippaa soijakastiketta niin, että kastike saa hieman väriä.
keskiviikko 19. elokuuta 2015
Perunalajikkeet
Suomessa viljellään yli neljääkymmentä erilaista perunalajiketta. Ruokaperunoita tuotettiin 2006 743 000 000 kg. Suomen viljellyin ruokaperunalajike on Van Gogh. Sen osuus kaikista perunoista on noin 26 prosenttia.
Perunat muodon mukaan.
Perunoiden muodolla ei ole niiden ruoanlaittotapaan tai käyttöön merkitystä, mutta muotoon liittyviä nimityksiä on joillain perunalajikkoilla. kuten puikulaperunoilla, jotka ovat pitkulaisia muodoltaan. Tunnetuin puikulaperuna on Lapin puikula, joka on Euroopan unionissa vahvistettu suojattu nimitys Lapissa kasvatettavalle erittäin tärkkelyspitoiselle ruokaperunalle.Perunoita on väreiltään erilaisia. Yleensä niiden kuoret ovat kellertäviä, mutta myös hieman punajuuren väriä muistuttavia kuoreltaan punertavia perunalajikkeita on. Kuoren alta katsoen jotkut perunalajikkeet ovat vaaleamman kellertäviä kuin toiset.Perunoilla voi olla monta käyttötarkoitusta. Yleisin on kotitalouksissa tapahtuva pienimuotoinen ruoanvalmistus. Näitä perunoita kutsutaan ruokaperunoiksi.Varhais- ja ruokaperunat ovat perunoiden tyypillisin käyttökohde. Perunoita käytetään suoraan ravinnoksi myös suurtalouskeittiöissä, ravintoloissa ja laitoksissa. Perunoiden toinen käyttötarkoitus on käyttää niitä puolivalmisteina ja jalostaa ne teollisuudessa valmisaterioiksi. Ruokateollisuudessa voidaan perunoista tehdä ranskanperunoita tai perunalastuja.
Kolmas käyttötarkoitus on ottaa perunasta tärkkelys elintarviketeollisuuden tai kemianteollisuuden raaka-aineeksi. Tällöin puhutaan tärkkelysperunoista, joilla on erittäin korkea tärkkelyspitoisuus ja joita olisi hankala käyttää ruoanlaitossa.
Peruna
Tänään olemme keittiössä ensimmäinen kerran lukuvuodessa.Ensin puhumme perunasta ja sitten Maarit antoi meille paperit, missä ovat 7 erilaiset reseptit miten valmistaa peruna. Minä tehnyt ihan tavallinen ruoka. Se on peruna joka pitää kuoritta ja leikata viipaleiksi ja freesaa pannulla ja sitten laittaa uuninsa 175 C: ssa kun ne ovat kypsä. Easy and tasty! Myöhemmin kun kaikki ruoka oli valmis me maistimme jokaisen peruna. Mun mielestäni tosi hyvä peruna oli varmasti Ainolla. Riittävästi suolaa ja paljon juustoa, se oli ihana. Ja minun peruna oli hyvää koska minä valmistaan sen peruna kotona ja oli tavallinen ja tuttu maku. Mutta valitettavasti minä laittanut paljon valkopippuri ja oli liian terävä.
Sitten kun olen valmis minulla oli tehtävä valmistaa kakku "mokkaihanuus". Juulia oli minun kanssa parissa. Ensin teimme kaakao pohja, se on tosi helppo: munat, jauho, kaakao, leivinjauhe, maito, sokeri, margariini. Kaikki sekoitettu ja sijoitettiin uuniin. Kun alkumme valmistaa täyte, meille pitäisi ottaa vispikerma, etsimme se kaikkialla mutta ei ollut missään. Sitten meille sanovat että kermaa on loppu ja jatkamme kakku huomenna.
Myöhemmin mä Juulian kanssa autoimme Nataljalle, hän tekee sämpylät. Sitten siivomme kaikkialla ja mejän keittiönpäivä päättyi.

torstai 13. elokuuta 2015
Korikuljetinastianpesukone
Varmasti jokaisella on ongelma tiskaus astia: kun tulee vieraat tai isossa perheessä aina on tosi paljot astioita että pitää pestaa. Se on pitkä ja työläs asia ja joskus se on huono terveys, esimerkiksi kun täytyy pestä astioita mutta ei ole hanskakädet mukana ja pesuaine joutuu käsille. Se voi olla allerginen tai käsissä tahtoa aivan kauheaa. Kuvitella mitä tapahtui esimerkiksi ravintilassa. Kuinka paljon astioita siellä ja kaikki pitää pestaa tosi hyvä koska kaikki täytyy pitää hyvässä kunnossa niin, että ihmiset pitävät ja myös ravintola menee seljetty, jos on likaista, koska se ei täytä terveysvaatimuksia.
Onneksi vuonna 1850 Joel Gouton keksi ensimmäisen astiapesukoneen ja maailma on tullut helpompaa. Nyt joka toisella on astiapesukone. Takaisin aih
e ravintolat. jos kotona kaikkialla on tavalliset astiapesukoneet, mutta ravintolasta tai muiden julkaisten laitosten on olemassa monia lajikkeita tämän kone.
Alkaa kertoa toimintaperiaate laitteen. Astianpesukone liitetään kuumaan (enintään 60-asteiseen) tai kylmään vesijohtoon, viemäriin ja sähköverkkoon. Koneen toimintaa säätelee joko mekaaninen tai elektroninen ohjelmakoneisto. Astianpesukoneessa käytetään käsinpesuun tarkoitettuja aineita voimakkaampia pesuaineita ja mahdollisesti huuhteluainetta, jonka tarkoitus on estää astioihin kuivuvan veden aiheuttamia tahroja. Käynnistetty astianpesukone ottaa vettä, ja koneen pohjalla olevat vastustukset lämmittävät veden ohjelman mukaisesti. Perusohjelman pesuvaiheessa veden lämpötila on 60–70 astetta ja viimeisen huuhtelun aikana jopa 85–90 astetta. Tavallisesti koneessa on kaksi pumppua, joista toinen kierrätä pesuvettä ja toinen tyhjentää käytetyn veden pois koneesta .Käyttövesi suihkuaa paineen avulla suihkuvarsien rei’istä. Pesuvaiheen jälkeen pumppu poistaa veden, jolloin roskat jäävät siivilöihin. Sen jälkeen kone huuhtoo astiat ja käyttää toisessa huuhteluvaiheessa huuhtelukirkasteen. Tämän jälkeen kone poistaa kosteuden koneesta joko tiivistämällä kosteuden viileän ilman avulla tai puhaltamalla sen höyryaukon kautta huoneeseen. Lopuksi lämpövastukset lämmittävät koneen sisäilman astioiden kuivattamiseksi.
Ja myös miten pestä sen kone. Ensin pitää poista astianpesukoneen suodatin, sitten täytyy tyhjentää vedestä. Tarkista onko siellä oli jokainen likaa. Ottaa se pois jos on, sitten huuhtele vedellä kaikkialla, valuta ja toista pari kertaa huuhtele vedellä. Se on vain tavallinen että pitää tehdä joka päivä sen jälkeen, kun viimeinen käyttää astianpesukoneen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)