Tässä blogissa kerron ruosta ja oppimista toisena vuonna Lieksaan Ammattiopistossa.
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Luonas 2.0
Kaupungin juhla
23.09 Meillä oli Kaupungin juhla ilta. Tulivat ihmiset, että tekivät jotakin paljon hyviä kaupungille. Ensin oli jokin esitys, sitten ihmiset palkittiin, antoivat kukat ja paperit ja sitten he menevät syömän, missä me odotimme heidät.
Palvelimme heidät ja kaikki oli hyvin, jokainen tiedää mitä tehdä. Olin Juulian kanssa parissa ja kaikki mennyt hyvin. Juhla aloittanyt klo 19.00 ja kaikki menevät pois vain klo 21-22.00. Oli omena-kurpitsä keitto alkuruaksi, risotto ja liha pääruaksi ja panna cotta kun jälkiruoka. Kaikki oli helppo mutta kaikkien jalkeen ymmärasit että olet tosi väsynyt. Sitten me söimme, oli ihana ruoka, kolmoset valmitelevat kaikki hyvin, kiitos heille. Menimme kotiin vain klo 23-23.30. Mutta oli mukava ja mielenkiintoinen ilta.
keskiviikko 16. syyskuuta 2015
Lounas
Tänään valmistimme lounas vain itselle. Meila oli pieni ravintola. Oli alkuruoka, kyrpitsä-omena keitto, pääruoka oli kala ja perunamussi ja vihanekset, jälkiruoka oli "Panna cotta". Mä olin Juulian kanssa ja me teimme vihanekset, sämpylät ja sitruuna kastike. Ensin valmistimme vihannekset: otimme punajuuri, punasipuli, palsternakka, lanttu, porkkana ja inkiväri. Kaikki piti pestä ja leikata sama kokossa. Sitten sekoittaa kaikki kanelin ja mustapippirin kanssa ja uuniin. Sitten teimme sitruunakastike. Ensin sulaa voi ja laittaa vehnäjauho. Sitten vettä, sitsuunamehu ja kasvisliemi. Tosi hyvä! Myös teimme tavallinen sämpulät, mutta emme laitanyt maitoa ja otimme puuro. Sitten me söimme hajoitusravintolassa.
torstai 3. syyskuuta 2015
Uppopaistaminen 2
Tänän valmistimme "Fish and chips". Oli tooosi maukas. Myös valmistimme kakku loppun. Koristelimme, otimme tumma suklata ja voita ja sulatettu ja laitimme se kakkun palle. Kolme vikkoa meni ja onneliseski se on valmis. (: Teimme patokia juuston ja valkosipulin kanssa. Ei ole suola patonkissa mutta oli ihana ruoka. Valmistimme myös juusto-kasvis pirakka. Tosi helppo: kanamunat, margariini, vehnäjaujoa, vetta. Sekoitta kaikki ja pohja on valmis. Täyte on myös helppo: leikataa paprika, sipuli, ja jotain mitä haluat. Me laitimme salattijuusto ja kerma kanamunan kanssa ja juusto palle.
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Uppopaistaminen
Tänään oli pitkä päivä. Aloitamme uppopaistamisesta.
Mulle ja minun kaverille piti valmistaa "fish and chips" Ensin piti kuoritta perunaa ja pesta, leikata suikaleiksi ja sitten kuivattu. Myös kala saman teknologia kun perina mutta valmistimme myös taikina mihin laitamme kala ja sitten uppopaista. Valitettavasti paistinpannu oli varatty ja emme päättynyt se lopun mutta me valmistimme appelsiini kakku loppun ja autimme tyttöille lihapirakoita.
Kerro työturvallisuudesta uppopaistettaessa.-
Öljyä tai rasvaa ei saa päästää ylikuumenemaan, sillä se syttyy palamaan. Veden kaataminen kuumaan rasvaan on vaarallista, koska äkisti kiehahtava vesi saa rasvan roiskumaan. Siksi rasvapalon sammuttaminen virheellisesti vedellä on erittäin vaarallista ja johtaa vain palon leviämiseen[1].
Käytettäessä öljyä tai rasvaa ruoanlaitossa täytyykin muistaa huolellinen valvonta ja varautua mahdollisiin tapaturmatilanteisiin.
Mikä on sopiva öljyn lämpötila friteeratessa?-
Öljyn lämpötila on tyypillisesti 175–190 °C

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)